perjantai 13. kesäkuuta 2014

Neljäs ja viimeinen 4 ★ illallinen

Eilen olikin viimeinen neljän tähden illallinen. Illan kokki olikin panostanut illalliseen oikein kunnolla. Niin oli kauniit kattauksetkin tehty. Saimme alkudrinkkinä uutta pommac rose juomaa melissanlehdillä. Oli oikein hyvä ja toimiva drinkki. Alkuruoaksi saimme itse tehtyä juusto kinkku leipää ja katkarapukeittoa. Täytyy sanoa, että katkarapaukeitto oli todella hyvää ja leipä sopi hyvin kylkeen! Alkuruoka oli jo itsessään aika täyttävä. Alkuruoan jälkeen saimme viipaleet ananasta ikäänkuin puhdistamaan suuta ennen pääruokaa. Pääruoaksi meille tarjoiltiin naudan pihvi minkä päällä oli pekonin siivu, uuniperuna dipillä, lanttu ja bataatti tikkuja sekä salotti sipuli. Niiden kanssa oli myös kahta eri dippiä. Lihan kanssa bbg dippiä ja kasvisten kanssa jotain toista dippiä. Häpeäkseni en muista mitä dippiä se oli :( Pääruoka oli jokatapauksessa kuin ravintolasta tilattu, luultavasti kylläkin vielä parempaa! Kaikki nauttivat myös pääruoasta ja siinäkään ei ollut moitteen sijaa! Jälkiruoaksi oli kokin itse kehittelemä jälkkäri. Siinä oli kermavaahto appelsiinituorejuusto sekoitusta, sen päälle hieman salmiakkijauhetta, päärynän viipaleita, lemon curtia ja valkosuklaata. Kyllä vei jälkkäri kielen mennessään! Eikä ollut liian raskas kuitenkaan tuon ruoan päälle. Niin ja saimme jälkkärin kanssa sellaiset mokka snapsit ja ihan alkoholittomat. Ruokajuomana oli itse tehty kotikalja, olut, siideri ja minä join sitä pommac rose juomaa.

Lopuksi tietysti otettiin taas pisteet ja sitten oli aika julistaa voittaja. Voittajaksi kruunattiin tämän illan kokki! Yhden pisteen erolla minuun ja Riikkaan, mutta kuitenkin. Mielestäni illan kokki kyllä ansaitsikin voiton! Hän olikin siitä suunnattoman onnellinen! Palkinnoksi hän sai kokki veitsen ja kortin. Pistimme kaikki nimmarit korttiin. Lohdutuspalkinnoksi kaikki sai vielä hienot pata kintaat. Voittajakin sai sellaisen  :) Onnittelut vielä voittajalle!!

Kattaus.
Alkudrinkki.
Alkuruoka.
Ananas.
Pääruoka. Taustalla näkyy dippi kipot.
Loppu snapsi.
Jälkiruoka.

2 kommenttia:

  1. Vau, kyllä on teillä ollut upeat sapuskat joka päivä. Tosi kiva idea järjestää tuollainen juttu, voisin kuvitella itsekin innostuvani kokkailemaan tuolla tyylillä :) Voittajan ruoat näyttivät ja kuulostivat tosi herkullisilta mutta kyllä muidenkin iltojen sapuskat olivat varmasti ihania. Tässä juuri yritän pähkäillä mitä tänään laitettaisiin ruoaksi niin jospa näistä saisi vähän idistä :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä oli voittajan ruoat mahtavia! Mikäpä estää järjestämästä vastaavaa ystävien kesken? Hauskaahan tuo oli ja sai monena päivänä vatsan täydeltä herkullista ruokaa :) Eikä haittaa vaikka ei olisi mestarikokki! :)

    VastaaPoista