Meillä käy MLL:n lastenhoitaja. Yleensä se on lauantai päivisin ja niin oli myös nytkin. Mies meni omia menojaan ja me olimme kotona.
Sunnuntaina vanhempani kävivät kylässä ja osaksi myös sen takia leivoin sitruunatorttua. En ole ennen moista tehnyt, mutta hyvää tuli! Marenki tosin meni plörinäksi, ei vaahtoutunut ollenkaan. Arvelinkin kyllä jo heti, että se ei tule onnistumaan, koska joukkoon eksyi keltuaista, mutta minulla ei ollut riittävästi munia, että olisin voinut tehdä homman uudelleen. Äiti ja isä toi itse mukanaan myös herkkuja. Mm. jyväshyvän luonnonherkku keksejä mitä en ole ennen nähnyt, olivat aivan sairaan hyviä! Poika lähtikin sitten mummin ja ukin luo yökylään. Pikkusisko oli hieman pettynyt kun joutui jäämään kotiin, mutta tyytyi kohtaloonsa :) Saipa hän meidän jakamattoman huomion kuitenkin.
Illalla menin yläkertaan miehen viereen nukkumaan. En ole nukkunut yläkerrassa kertaakaan sairastumiseni jälkeen, koska olen ollut kokoajan niin huonossa kunnossa, että portaita on vaikea kulkea varsinkin kun meillä on puolet rappusista hyvin jyrkät. Minulla on alakerrassa oma moottoroitu sänky. Se on minun valtakuntani niin päivin kuin öinkin. Eikä yläkerrassa nukkumisesta tulisi mitään senkään puolesta, että käyn öisin vessassa (öisinkin tulee juotua jonkinverran) ja aamulla herään ennen aamulääkkeiden ottoa ottamaan vitamiinit ja vatsansuojalääkkeen. Joutuisin kulkemaan portaissa aika paljon. Meillä on yläkerran sängyssä jotkut iki vanhat patjat, joten ne ei ole enää missään nimessä hyvät. Siihen ollaan suunniteltu ostavamme uudet patjat jo iäisyyden. Sen verran asian eteen saatiin tehtyä, että käytiin jyskissä katsomassa ja testaamassa uusia patjoja ennen kun sairastuin, mutta siitäkin rupee olemaan kohta vuosi aikaa. No, jospa saatais sitä korvausrahaa jossain vaiheessa ni voisi ostaa ylös uuden sängyn ihan kokonaan. Nukuin johonkin kolmeen saakka suunnilleen yläkerrassa ja senkin vähän niin ja näin sen huonon patjan takia ja sitten oli pakko tulla alas omaan sänkyyn ja käymään vessassa. Loppuyön nukuinkin ihan hyvin. Seuraavana päivänä selkä olikin normaalia kipeämpi.
Maanantai aamulla kotisairaala tulikin jo klo.8.30 ottamaan minun verikokeeni tiistaista sytostaattia varten. Kätevää kun ei tarvitse mennä aina labraan vaikka tietysti se maksaa kun he käyvät kotona. Maksu on kuitenkin vain päivä kohtainen eli vaikka he joutuisivat käymään useamman kerran päivän aikana niin siitä veloitetaan vain se yksi maksukerta. Kuten silloin kun minulla oli ruusu ködessä niin he kävivät useamman kerran päivässä tiputtamassa antibioottia, mutta siitä meni vain se yksi maksu per päivä.
Iltapäivällä mentiin käymään kaupassa ja samalla subwayssä syömässä. Vanhempani tulivat sinne tiputtamaan pojan kyydistä. Kaupasta kun selvittiin kotiin niin mies lähti heti lasten kanssa mökille uimakuopan tyhjennys operaatioon. Sellaista kuoppaa ei nyt yhdessä tai kahdessakaan illassa tyhjennetä. Pumppu siellä nyt sitten on vetämässä.
Tänä aamuna sitten olikin taas porissa sytostaatti. Minulla oli paras ystäväni taas mukana vaikka itse lääkintähuoneessa ei saa olla ylimääräisiä, mutta hän toimiikin saattajana ja käy sitten kaupoilla minua odottaessa. Ystäväni kävi ostamassa pojalleni lupaamansa angry birds kengät ja tyttärelleni pari puseroa, kisu tossut ja parit legginsit. Tämä ilta menikin uudet kengät jalassa ja tytär meni nukkumaan uudet kisu tossut jalassa :D
Maksa-arvo olikin nyt laskenut aika paljon. JEE! Viimeksi se oli 451 ja nyt "vain" 360. Viitearvohan on alle 45 eli siitä nyt ollaan aika kaukana, mutta olen oikein iloinen, että se on ylipäänsä laskenut :) Ehkäpä se syöpä tykkää kyttyrää myrkyistä ja lannistuu! Mitään sen enempää en uskalla toivoa kuitenkaan. Hyvä jo näinkin :)
Kotiin päästyäni otin tunnin tirsat, jonka jälkeen ystävä tuli hakemaan minua Rauman kaupunginkirjastossa pidettävään FOR-GET-ME-NOT valokuvanäyttelyyn mitä pari muuta ystävää olivat tekemässä. Siellä oli kuvia aasiasta, syyriasta, balestinasta ja intiasta. Kuvia köyhistä ihmisistä, orpo lapsista ja vähän myös varakkaammistakin ihmisistä. Minusta mieleenpainuvin tarina oli pojasta joka on n.4-5 ja hän oli kuljettanut kolme pienempää sisarustaan kaupunkiin lääkäriin. Pienin näistä sisaruksista oli ihan vauva, joka ei edes kävellyt vielä. Näiden lapsien vanhemmista ei ole mitään tietoa vaan tämä pieni poika huolehtii sisaruksistaan. Paljon oli muitakin koskettavia tarinoita ja muutenkin hyvin paljon ajatuksia herättävä näyttely. Suosittelen käymään katsomassa kuvat ja lukemassa heidän tarinansa!
Playing online or on cell gadgets is a necessity this present day, 우리카지노 and we bring the intense lights and thrills of Las Vegas to your home, your office or wherever you occur to be
VastaaPoista